 |
| Kello on varttia yli neljä aamuyöllä, kun herään. Tämä ei ole mitenkään tavatonta minulle. Nukahtaminen illalla ei juurikaan tuota minulle vaikeuksia, mutta aamuöiset heräämiset ovat hyvin tavallisia. Käännän kylkeä kerran jos toisenkin. Potkin peiton syrjään jalkopäästä niin, että tunnen miten huoneen viileähkö lämpötila tuntuu ihanasti jaloissa. Miten joku voi nukkua villasukat jalassa???? Juuri kun tuntuu, että uni voisi vielä tulla takaisin, tuntuu jotain muutakin. Nenä menossa tukkoon. Silloin pitää vaihtaa toiselle kyljelle ja hetkeksi helpottaakin, kunnes tukkoisuus palaa ja on käännyttävä selälleen. Selällään en kuitenkaan osaa nukahtaa, vaan palaan taas oikealle kyljelle, oikea käsi tyynyn alle ja jalat määrättyyn asentoon. Peittokin (se ohuen ohut) on sopivan löyhästi ympärillä ja talossa on tosi hiljaista. Tässä olisi vielä monta tuntia aikaa nukkua.... Vaan nyt kuuluu kellon tikitys harmittavan kovaäänisesti. Tik, tak, tik,tak (ja viri viri tööt tööt)!!! Ei tule uni. Kurkottelen yöpöydän suuntaan ja laitan silmälasit silmilleni. Ei jaksa lukea kirjaa, mutta puhelin on sopivasti käden ulottuvilla. Selaan läpi facebookin tärkeät uutiset, ihastelen instagramin hienoja kuvia ja käyn katsastamassa blogini mahdolliset kommentit. Pois puhelin ja silmälasit ja uusi yritys unen suuntaan. Mietin tulevan päivän ohjelmaa, mahdollisia seuraavien viikkojen työvuoroja, uuden vuoden viettoa, terveellisemmän elämän aloittamista taas kerran, lastenlasten kasvamista, omaa vanhenemista, matkasuunnitelmia ensi vuodelle..... Näitähän riittää; ei tule loppua miettimisistä. No nyt kello onkin jo kymmentä yli viisi ja annan periksi. Tämän yön nukkumiset olivat taas tässä. HYVÄÄ PÄIVÄÄ VAAN! |
↧
NUKKUMISEN VAIKEUS
↧