 |
Sain juuri luettua kirjan, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta. Kirjan nimi on PALJAIN JALOIN ja sen on kirjoittanut Laura Save (s.1983-k.2012). Laura menehtyi ennen kuin sai tiedon kirjansa julkaisusta. |
 |
Kirjan kannessa kuvaillaan Lauraa näin: "Lääketieteen kandidaatti, yhden pojan äiti, istumalentopalloilija, palstaviljelijä, sekä vastapaahdettua kahvia, suklaata ja isoja kissoja rakastava kynäilijä". Laura, tuore äiti ja vaimo saa puhelun lääkäriltään magneettikuvauksen tuloksista. Diagnoosi on musertava: osteosarkooma, luusyöpä reisiluussa ja keuhkoissa mahdollisesti etäpesäkkeitä. |
 |
Kun aloitin kirjan lukemisen, niin en olisi heti alussa halunnut tietää sitä, että kirjailija on menehtynyt. Menehtymisen syytä ei kerrottu, mutta väistämättä ajatus vie siihen, että hän menehtyi tähän sairauteen. Lukemisen aloitettuani kuitenkin tuo ajatus ei enää häirinnyt, vaan kirja tempaisi mukaansa niin, että luin sen parissa päivässä. Laura kertoo sairastumisestaan, perheestään ja usein toistuvien hoitojaksojen aikana tapaamistaan kohtalotovereista, joista varsinkin yhdestä, Katrista, tulee Lauran sydänystävä, jonka kanssa jaetaan niin ilot kuin sairauden myötä tulevat surutkin. Laura jatkaa sinnikkäästi lääketieteen opintojaan sairaudesta huolimatta. Tukenaan hänellä ovat puoliso Sofia, poika Otso, joka oli alle 1-vuotias Lauran sairastumisen aikaan, sekä omat vanhemmat. |
 |
Vaikka Lauran tarina on lohduton, niin kuitenkin jossain rivien välissä elää toivon kipinä ja kirjailija lääketieteen opiskelijana kertoo tutkimuksista ja sairaudesta asiantuntijana, mutta myös heikkona, sairaana ihmisenä, jota tulevaisuus, tai paremminkin sen puute pelottaa. Mm. näin Laura kirjoittaa: "Eilen itkin ensimmäisen kerran Pahan Uutisen jälkeen. Ja nyt se ei ota loppuakseen. En kestä ajatella, että ihmiset jäävät suremaan minua. Haluaisin pyyhkiä itseni heidän mielistään samana hetkenä, kun lakkaan olemasta. En kestä sitä, että Otso ikävöi minua ja luulee, että olen hylännyt hänet. En kestä sitäkään, että minun tuntemisestani, minun kanssani suhteeseen ryhtymisestä jää käteen kasa romahtaneita unelmia ja kamala ikävä. En halunnut enkä tarkoittanut näin. Yksi helvetin kananlento tämä elämäni." Tämä kirja antoi, kuten alussa kirjoitin, ajattelemisen aihetta ja jälleen kerran muistutuksen siitä, kuinka hyvin itsellä asiat ovat. |